Finnpartnershipin tuella koulutusta, osaamista ja työpaikkoja kehitysmaihin

Vuonna 2014 Finnpartnershipin liikekumppanuustuen kysyntä pysyi tasaisena. Uusia liikekumppanuustukihakemuksia vastaanotettiin 121 kappaletta. Hankkeita käsiteltiin hallinnointisyklin mukaan 113 kappaletta, joista 90 hyväksyttiin. Tukea myönnettiin yhteensä 4,3 miljoonaa euroa. Tarkempia tietoja toimintavolyymistä on johtokunnan toimintakertomuksessa.

Vuoden 2010 liikekumppanuustukihankkeista 65 yritystä on jättänyt viimeiset seurantaraporttinsa. Näille yrityksille on maksettu tukea yhteensä noin 1,25 miljoonaa euroa. Reilu kolmannes yrityksistä ilmoitti hankkeensa onnistuneen hyvin ja neljäsosalla hankkeet olivat vielä kesken. Yritykset ovat investoineet kohdemaihin noin 20 miljoonaa euroa eli noin kuusitoista kertaa maksetun tuen määrän.

Yritykset ovat työllistäneet noin 860 henkilöä. Suoraan työllistettyjä on noin 620 henkilöä, joista 29 prosenttia on naisia. Hankkeista 60 prosenttia sisälsi teknologian ja tietotaidon siirtoon liittyviä kehitysvaikutuksia. Hankkeisiin sisältyvän koulutuksen tavoitteena on kohdemaan työväestön henkisen pääoman lisääminen. Henkilökuntaa on koulutettu joka toisessa hankkeessa.

Uusia kumppaneita ja liiketoimintamahdollisuuksia

Vuonna 2014 Finnpartnership vastaanotti 222 liiketoiminta-aloitetta kehitysmaayrityksiltä. Matchmaking-tietokantaan rekisteröitiin yhteensä 80 hakemusta. Seurannassa 38 prosenttia työstetyistä hakemuksista oli johtanut jatkoselvityksiin yhteistyön aloittamiseksi.

Esimerkkejä Finnpartnershipin tukemista hankkeista 

Bangladesh tekstiiliteollisuuden alihankintaa
Botswana tietoliikennealan palveluita
Chile tietoturvalaitteita
Ecuador koruliikkeen franchising
Etiopia ympäristö- ja ilmastoalan asiantuntijapalveluita
Ghana bioenergialaitoksen perustaminen
Intia mikroelektroniikan komponentteja, hiukkaspitoisuusmittareita, mobiilipalveluja
Kenia vaatteiden ja käsitöiden valmistusta ja tuontia
Kiina rahoituspalveluja, piikiekkoja, taajuusmuuttajien komponentteja, toimistokalusteiden alihankintaa, koulutuspalveluja, terveyspalveluja, hydrauliikkayksiköiden kokoonpanoa, kuljetus- ja logistiikkapalveluja
Kolumbia pakkausmateriaalien valmistusta, IT-tukipalveluja
Meksiko katodilevyjen huoltopalveluja
Mongolia henkilökunnan koulutus
Nepal henkilökunnan koulutus
Peru korujen tuonti, kalatuotteiden tuonti
Ruanda käsitöiden tuonti
Thaimaa jätteenkäsittelyjärjestelmän parantaminen, ohjelmistokehitystä
Turkki kodintekstiilien tuonti
Uganda elektroniikan kierrätys
Vietnam koulutusta, ohjelmistopalveluita, kuormankantajien valmistusta, IT-palveluja

 

Hyväksytyt liikekumppanuustukihakemukset vuonna 2014 (%)

Vähiten kehittyneet maat 12
Muut matalan tulotason maat 16
Ylemmän keskitulotason maat 31
Alemman keskitulotason maat 41

Liikekumppanuustuen jakautuminen euroissa vuonna 2014 (%)

Muut matalan tulotason maat 17
Vähiten kehittyneet maat 17
Ylemmän keskitulotason maat 28
Alemman keskitulotason maat 39

 

 

Osaava henkilöstö kilpailuvalttina Mongoliassa

Finpack koulutti kaikki työntekijänsä  suomalaisten asiantuntijoiden johdolla ja Finnpartnershipin liikekumppanuustuella.

LUE LISÄÄ


 

 

 

Photo: Shutterstock

Hyvää kumppania kannattaa hakea kauempaakin

Erikoiskuljetuskalustoja valmistava Siimet poikkesi kilpailijoista ja etsi Finnpartnershipin tuella itselleen alihankkijan Vietnamista.

LUE LISÄÄ


 

 

  

 

 

 

 

 

 

 
 
Finnfund

Teollisen yhteistyön
rahasto Oy (FINNFUND)

Uudenmaankatu 16 B
PL 391 00121 Helsinki
puh. 09 348 434
faksi 09 3484 3346
www.finnfund.fi