Finnpartnership

Finnpartnership on Finnfundin hallinnoima ja ulkoasiainministeriön rahoittama liikekumppanuusohjelma. Finnpartnership tarjoaa liikekumppanuustukea ja neuvontaa suomalaisyritysten ja muiden suomalaisten toimijoiden kehitysmaihin suuntautuviin, liiketaloudellisesti kannattaviin hankkeisiin.

Finnpartnershipin palveluiden avulla pyritään lisäämään suomalaisten ja kehitys­maayritysten välistä kaupallista yhteistyötä, edistämään tuontia kehitysmaista, edistämään kehitysmaiden taloudellista kasvua, monipuolistamaan niiden tuotantoa ja viennin rakennetta sekä muuten palvelemaan kohdemaiden kehitystä.

Liikekumppanuustukea ja uusia yhteistyökumppaneita

Liikekumppanuustukea voi saada muun muassa hankevalmisteluun, yhteistyökumppanin etsintään, kehitysmaayrityksen henkilökunnan koulutukseen, asiantuntijapalveluihin liiketoimintamahdollisuuksien parantamiseksi sekä kehitysmaatuontiin. Lisäksi tukea voi saada myös ammattikoulutukseen ja paikalliselle koulutustoiminnalle sekä teknologian ja ratkaisujen pilotointiin tai demonstraatiohankkeisiin.

Finnpartnershipin Matchmaking-palvelun avulla kehitysmaayritykset voivat etsiä suomalaisia liikekumppaneita. Jokainen rekisteröity yritys tarjoaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisille yrityksille.

www.finnpartnership.fi


”Kiinnostus tehdä bisnestä kehittyvissä maissa Suomen ja suomalaisten yritysten kanssa on kasvanut valtavasti. Ota kaikki irti tarjolla olevista uusista mahdollisuuksista!”

-Siv Ahlberg, Programme Director, Finnpartnership