Kehitysvaikutukset

Ympäristö- ja yhteiskuntavastuuarvioinnin ”do no harm”-periaatteen toteuttamisen lisäksi Finnfund kehitysrahoituslaitoksena pyrkii saamaan aikaan merkittäviä suoria ympäristö- ja yhteiskuntavaikutuksia rahoittamissaan yrityksissä ja niiden läheisimmissä sidosryhmissä. Välillisesti yhtiön rahoitus saa aikaan myös koko yhteiskuntaa hyödyttäviä positiivisia kehitysvaikutuksia hankkeiden kohdemaissa.

Useat Finnfundin rahoittamat yritykset ovat kohdemaissaan suoraan ja välillisesti merkittäviä veronmaksajia. Esimerkiksi vuonna 2014 Finnfundin suoraan ja välillisesti rahoittamat yhtiöt raportoivat maksaneensa veroja ja veronluonteisia maksuja yhteensä noin 277 miljoonaa euroa 1). Tuloverojen osuus oli 86 miljoonaa euroa eli 31 prosenttia maksuista. Tätä kirjoitettaessa vuoden 2015 tiedot eivät ole vielä käytettävissä.

Veroista ja veroluonteisista maksuista 114 miljoonaa euroa maksoivat Afrikan maihin sijoittuvat hankkeet (sekä Finnfundin suoria sijoituksia että Finnfundin rahastosijoitusten portfolioyhtiöitä). Latinalaisessa Amerikassa sijaitsevat hankkeet maksoivat yhteensä 75 miljoonaa euroa veroja sekä veroluonteisia maksuja. Aasian maihin ja Venäjälle sijoittuvat hankkeet maksoivat veroja ja veroluonteisia maksuja yhteensä 72 miljoonaa euroa, josta Venäjän osuus oli 13 miljoonaa ja Kiinan osuus 6 miljoonaa.

Hanketyypeittäin verot ja veroluonteiset maksut jakautuivat seuraavasti: suorat investoinnit (tuotannolliset, infrastruktuuri- ja metsähankkeet) 84 miljoonaa, rahoituslaitokset ja leasingyhtiöt 44 miljoonaa, sekä rahastojen portfolioyhtiöt 149 miljoonaa euroa. Rahastojen portfolioyhtiöiden maksut muodostivat noin 54 prosenttia kaikista Finnfundin suorien ja välillisten sijoitusten maksamista veroista ja veroluonteisista maksuista. Noin 30 prosenttia eli noin 45 miljoonaa euroa rahastojen portfolioyhtiöiden maksamista veroista ja maksuista muodostui tuloveroista, ja loput muista veroluonteisista maksuista valtiolle.

Kansainväliset kehitysrahoituslaitokset (IFI) ovat keskenään sopineet työpaikkojen sekä verojen ja veroluonteisten maksujen olevan kaikkien ryhmään kuuluvien instituutioiden seuraamia ja raportoimia kehitysvaikutuksia. Omistajaohjauksen Finnfundille asettama tavoite on, että 75 prosenttia hankkeista tulee sijaita matalan ja alemman keskitulotason maissa. Vuonna 2015 uusista sijoituspäätöksistä 92 prosenttia tehtiin hankkeisiin, jotka sijaitsivat kyseisissä maissa. Pääomien ohjaaminen näihin maihin on Finnfundin mandaatin mukainen, merkittävä kehitysvaikutus.


Menetelmällisesti kehitysvaikutusten arviointi on osa Finnfundin investointiprosessia. Portfoliotasolla tehtävän seurannan lisäksi Finnfund arvioi valmistelussa olevien hankkeiden

  • sopivuutta yhteen Finnfundin strategian ja tehtävän kanssa, esimerkiksi ympäristö- ja sosiaalisten asioiden hallntaa ja vaikutusta ilmastonmuutoksen hillintään
  • taloudellista kestävyyttä ja vaikutusta eri sidosryhmiin, esimerkiksi vaikutus asiakkaisiin ja lopputuotteiden kuluttajiin
  • sekä Finnfundin omaa roolia hankkeessa, esimerkiksi rahoituksen katalyyttinen rooli sekä ei-rahoituksellinen/asiantuntijarooli.

  

1) Rahoitettujen yhtiöiden kokonaisuudessaan maksamat verot ja veronluonteiset maksut. Finnfundin rahoituksella aikaansaatua osuutta ei teknisesti luotettavalla tavalla kyetä erittelemään.