Organisaatio, hallinto ja toimintaperiaatteet

Yhtiön toiminnasta säädetään Teollisen yhteistyön rahasto Oy -nimisestä osakeyhtiöstä annetulla lailla (Finnfund-laki 291/79).

Finnfundin tehtävänä on edistää kehitysmaiden taloudellista ja sosiaalista kehitystä rahoittamalla niissä itsekannattavasti vastuullista yksityistä yritystoimintaa. Yhtiön tarkoituksena ei ole voiton tuottaminen osakkeenomistajille.

Finnfundin rahoituskohteina voivat olla teollinen ja palveluja tuottava yritystoiminta, infrastruktuuri sekä rahoitus- ja pääomamarkkinat. Rahoitettavat hankkeet ovat joko perustettavia tai toiminnassa olevia yrityksiä, joihin liittyy suomalainen intressi. Kaupallisen kannattavuuden rinnalla Finnfund korostaa rahoituksessaan hankkeiden myönteisiä kehitys- ja ympäristövaikutuksia.

Finnfund tarjoaa asiakasyrityksilleen oman pääoman ehtoista riskirahoitusta, pitkäaikaisia investointilainoja sekä kehitysmaainvestointeihin liittyvää osaamista.

Finnpartnership on Finnfundin hallinnoima ja ulkoasiainministeriön rahoittama liikekumppanuusohjelma, joka tarjoaa suomalaisyrityksille kehitysmaaliiketoimintaan liittyvää neuvontaa ja taloudellista tukea hankkeen suunnittelu- ja kehitysvaiheisiin sekä koulutukseen.

Vuoden 2016 lopussa Suomen valtio omisti yhtiön osakkeista 93,4 prosenttia, Finnvera Oyj 6,5 prosenttia ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK 0,1 prosenttia. Yhtiö on valtion erityistehtäväyhtiö ja se kuuluu ulkoasiainministeriön hallinnonalaan. Yhtiöllä on kehityspoliittinen erityistehtävä, jonka tarkemman sisällön ulkoasiainministeriö määrittelee vuosittain perustuen kulloinkin voimassa olevaan kehityspoliittiseen toimenpideohjelmaan.

Yhtiön hallinnointiperiaatteet on kuvattu vuoden 2016 vuosikertomuksessa hallinnointi-osiossa.

Yhtiön erityistehtävä ja kehityspoliittiset tavoitteet

Ulkoasiainministeriö määrittelee Finnfundin kehityspoliittisen erityistehtävän sekä asettaa sen toiminnalle kehityspoliittiset sekä taloudelliseen kannattavuuteen ja toiminnan kustannustehokkuuteen liittyvät tavoitteet. Ulkoasiainministeriö seuraa tavoitteiden saavuttamista vuosittain.

Ulkoasiainministeriön asettamista tavoitteista ja niiden toteutumisesta raportoidaan yhtiön johtokunnalle, joka osaltaan ohjaa yhtiön toimintaa sille asetetut tavoitteet huomioon ottaen.

Yhtiö arvioi saavuttaneensa sille asetetut keskeiset tavoitteet vuonna 2016 hyvin ja pääasiassa ylittäneensä tavoitteet. Tämä koskee sekä toiminnan kustannustehokkuutta että myönteisiä kehitysvaikutuksia, muun muassa matalan ja alemman keskitulotason maihin tehtyjen sijoitusten osuutta uusista päätöksistä ja köyhää väestönosaa suoraan palvelevien hankkeitten osuutta tehdyistä päätöksistä. Yhtiön oman pääoman tuotto jäi kuitenkin omistajaohjaajan asettamaa tasoa alhaisemmaksi.

Finnfundin tehtävänä on erityisesti yksityisen sektorin kehityksen tukeminen ja sen toimintaedellytysten parantaminen kehitysmaissa tavalla, joka edistää taloudellisesti, yhteiskunnallisesti ja ympäristöllisesti kestävää kehitystä.

Arvot

Finnfundin toimintaa ohjaavat arvot on määritetty yhdessä koko henkilöstön kanssa. Nämä arvot ovat:

Vastuullisuus

  • Rahoitamme vastuullista yritystoimintaa kehitysmaissa.
  • Finnfundin tiimi tekee aina parhaansa.

Arvostus

  • Kunnioitamme eri kulttuureja, niiden edustajia ja toimintatapoja.
  • Arvostamme toinen toistamme ja toistemme tekemää työtä.

Kehittyminen

  • Kehitämme rohkeasti uusia toimintatapoja haastaviin olosuhteisiin.
  • Finnfund tukee ja rohkaisee tiiminsä jatkuvaa kehittymistä ja kokemuksista oppimista.

Tuloksellisuus

  • Onnistuessamme rahoittamamme hankkeet poistavat köyhyyttä ja vähentävät eriarvoisuutta.
  • Keskitymme olennaiseen ja käytämme resurssimme mahdollisimman tehokkaasti.

Lisäksi arvoista on johdettu yhteiset pelisäännöt, joiden myötä arvoja pyritään konkretisoimaan ja tuomaan osaksi jokaisen finnfundilaisen työskentelyä. Arvojen toteutumista ja jokaisen finnfundilaisen toiminnan arvojenmukaisuutta arvioidaan vuosittain käytävissä kehityskeskusteluissa.

Yritysvastuun johtaminen ja resurssit

Ympäristö- ja yhteiskuntariskien hallinnasta vastaa toimitusjohtaja yhdessä salkun- ja riskienhallinnasta vastaavan johtajan sekä vaikuttavuudesta ja viestinnästä vastaavan johtajan kanssa.

Yritysvastuun johtaminen Finnfundissa

Yritysvastuun johtaminen Finnfundissa

Finnfundilla on neljä ympäristö- ja yhteiskuntavastuuasiantuntijaa sekä kaksi kehitysvaikutusneuvonantajaa. Ympäristö- ja yhteiskuntavastuuasiantuntijat työskentelevät salkun ja riskienhallinnan yksikössä ja kehitysvaikutusneuvonantajat työskentelevät vaikuttavuuden ja viestinnän yksikössä.

Ympäristö- ja yhteiskuntavastuuasiantuntijat huolehtivat siitä, että kaikkien Finnfundin rahoittamien hankkeiden ympäristö- ja yhteiskuntariskit ja vaikutukset arvioidaan ja niitä seurataan hankkeen koko elinkaaren ajan. Kehitysvaikutusneuvonantajat seuraavat jokaisen hankkeen kehitysvaikutuksia ja tekevät jokaisesta rahoitettavasta hankkeesta vaikutusten ennakkoarvion ja seuraavat sekä raportoivat niiden toteutumisesta.

Ympäristö- ja yhteiskuntavastuuasiantuntijat sekä kehitysvaikutusneuvonantajat kehittävät jatkuvasti Finnfundin menetelmiä ja työskentelyprosesseja ympäristö- ja yhteiskuntavastuun sekä kehitysvaikutusten osalta. He pitävät yhteyttä kansainvälisiin asiantuntijaverkostoihin sekä tarvittaessa kouluttavat muuta henkilöstöä.

Ympäristö- ja yhteiskuntavastuupolitiikka

Finnfundin ensimmäinen ympäristöpolitiikka hyväksyttiin hallintoelimissä jo vuonna 2005.

Ympäristöpolitiikka uudistettiin ympäristö- ja yhteiskuntavastuupolitiikaksi vuonna 2013 sekä päivitettiin vuoden 2016 alussa. Politiikka on luettavissa Finnfundin internetsivuilla.

Vuonna 2016 päivitettiin myös yhtiön sisäiseen käyttöön tarkoitettu ympäristö- ja yhteiskuntavastuun käsikirja, jossa yhtiön ympäristöprosessi on kuvattu seikkaperäisesti. Ympäristökäsikirjaa päivitetään jatkuvasti ja vuonna 2016 julkaistiin käsikirjan kolmas versio.

Finnfundin ympäristö- ja yhteiskuntavastuupolitiikka perustuu kansainvälisten standardien noudattamiseen sekä Finnfundin strategiaan. Finnfund on allekirjoittanut vuonna 2009 eurooppalaisten kehitysrahoittajien (European Development Finance Institutions, EDFI) yhteiset kestävän kehityksen ja vastuullisen rahoituksen periaatteet ja sitoutunut noudattamaan niitä toiminnassaan. Nämä periaatteet ovat yhtenevät YK:n Global Compact -aloitteen periaatteiden kanssa.

Syksyllä 2011 Finnfund allekirjoitti yhdessä 24 muun kehitysrahoittajan kanssa hyvän hallintotavan periaatteet ja ohjeistuksen siitä, miten kehitysrahoittajat pyrkivät edistämään hyvää hallintoa rahoittamissaan yrityksissä ja siten tukemaan kehitysmaiden kestävää taloudellista kehitystä. Finnfund noudattaa toiminnassaan myös YK:n ihmisoikeuksia ja yritysvastuuta koskevaa ohjeistoa sekä kansainvälisen työjärjestön julistuksia työelämän perusperiaatteista- ja oikeuksista.

Niin Finnfundin oman kuin sen rahoittamien yhtiöidenkin toiminnan tulee olla sekä ympäristöllisesti että yhteiskunnallisesti kestävää.

Ympäristöllisesti kestävällä toiminnalla tarkoitetaan kiertotalouden toimintamalliin pyrkimistä, mukaan lukien raaka-aineiden säästävää käyttöä ja materiaalien kierrätystä sekä ympäristön suojelemista sekä saastumiselta että ilmastonmuutokselta ja luonnon monimuotoisuuden häviämisen ja vähenemisen estämistä.

Yhteiskunnallisesti kestävällä toiminnalla tarkoitetaan ihmisoikeuksien kunnioittamista, mukaan lukien alkuperäiskansojen oikeuksien kunnioittamista, työntekijöiden työolojen ja -oikeuksien vaalimista, terveyden ja turvallisuuden huomioon ottamista sekä väestön pakkosiirtojen välttämistä ja kulttuuriperinnön suojelemista.

Sidosryhmät ja sidosryhmävuorovaikutus

Yhtiön tärkeimpiä ulkoisia sidosryhmiä ovat omistajat, keskeiset kehityspoliittiset toimijat mukaan lukien kansalaisjärjestöt, suomalaisen elinkeinoelämän toimijat, erityisesti yhtiön asiakasorganisaatiot, sen eurooppalaiset sisarorganisaatiot ja kanssarahoittajat sekä tapauskohtaisesti kohdemaiden paikalliset viranomaiset ja muut Finnfundin rahoittamiin hankkeisiin sidoksissa olevat tahot, kuten paikallisyhteisöt, viranomaiset sekä kansalaisyhteiskunta.

Finnfund pyrkii säännölliseen ja avoimeen vuorovaikutukseen eri sidosryhmiensä kanssa, tunnistamaan sidosryhmien Finnfundiin kohdistuvat odotukset ja mahdolliset huolenaiheet sekä reagoimaan näihin nopeasti ja avoimesti.

Vuonna 2016 viestintä- ja sidosryhmätoimintaa ohjasi edellisen vuoden tapaan yhtiöön kohdistunut vahva kiinnostus ja runsas, osin negatiivinen julkisuus. Erityisesti Hondurasissa rahoitettu Agua Zarca -vesivoimahanke herätti paljon keskustelua. Hanketta vastustanut, kansainvälisesti tunnettu ympäristö- ja alkuperäiskansa-aktivisti Berta Cáceres murhattiin maaliskuussa ja teko liitettiin julkisuudessa voimalan hankeyhtiöön sekä sen rahoittajiin. Murhan tutkimukset jatkuvat tätä kirjoitettaessa yhä. Finnfund kertoi yhdessä hanketta rahoittavan Hollannin kehitysrahoitusyhtiö FMO:n kanssa jo toukokuussa 2015 etsivänsä tapaa vetäytyä hankkeesta vastuullisella tavalla. Neuvottelut ja järjestelyt vetäytymisen toteuttamiseksi jatkuivat koko toimintavuoden.

Sidosryhmätyössä ja viestinnässä pyrittiin lisäämään avoimuutta yhtiön toiminnasta ja tuloksista niin yleisellä tasolla kuin yksittäisiin hankkeisiin liittyen. Samalla pyrittiin viestinnän keinoin tukemaan investointitiimejä uusien hankkeiden originoinnissa.

Vuoden 2016 alussa yhtiöön perustettiin erillinen viestinnästä ja kehitysvaikutusten arvioinnista vastaava tiimi. Vuoden aikana sen henkilöresursseja vahvistettiin. Sidosryhmätyötä ja viestintää johtaa toimitusjohtaja kyseisen vaikuttavuus ja viestintä -tiimin johtajan sekä muun toimivan johdon tuella.