Afrikan suurin tuulipuisto nousee Keniaan  

Lake Turkana wind powerTurkanajärven tuulivoimapuistoon on suunnitteilla 365 tuuliturbiinia, joiden yhteenlaskettu kapasiteetti on 310 megawattia. Se on toistaiseksi suurin Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan rakennettu tuulipuisto.

Finnfundin lisäksi hankkeen muita kehitysrahoittajia ovat Norfund, IFU, DEG, FMO ja Proparco - Norjasta, Tanskasta, Saksasta, Hollannista ja Ranskasta.

Tuulipuiston rakentamisen alkaa keväällä 2014. Rakennustöiden arvioidaan kestävän 33 kuukautta.

Hankkeeseen sisältyy olemassa olevan tien perusparannus noin 200 kilometrin matkalta sekä kylän rakentaminen hankkeen rakentajien ja pysyvän henkilökunnan asuinpaikaksi. Sähkön siirto edellyttää runsaan 400 kilometrin pituisen voimajohdon rakentamista, josta vastaa Kenian valtio.

Tuulipuisto rakennetaan harvaanasutulle ja kuivalle alueelle, jonka väestö koostuu lähinnä asuinpaikkaa vaihtavista paimentolaisista. Alueen asukkaiden auttamiseksi on valmisteltu merkittävä yhteiskuntavastuuohjelma.

Hanke tarjoaa lisäksi työpaikkoja paikallisille asukkaille. Tuulipuiston rakentamiseen tarvitaan noin 2 500 henkeä. Valmistuttuaan hanke tarjoaa suoraan ja epäsuorasti noin 200 työpaikkaa.

Hanke tuo alueelle myös kouluja ja terveysklinikan.

Valmistuttuaan tuulipuisto tuottaa noin 16 prosenttia maan tarvitsemasta sähköstä.

Hankkeella on myös muita merkittäviä kansantaloudellisia vaikutuksia. Tuulivoimalla tuotettu sähkö vähentää tarvetta tuoda fossiilisia polttoaineita ulkomailta, mikä parantaa Kenian vaihtotasetta arviolta 120 – 150 miljoonalla eurolla vuodessa.

Myös ympäristövaikutukset ovat merkittävät. Puhdasta ja edullista sähköä tuottavan hankkeen arvioidaan vähentävän hiilidioksidipäästöjä noin 790 000 tonnia vuodessa, mikä vastaa yli neljännesmiljoonan henkilöauton vuotuisia päästöjä.

 
 
Finnfund

Teollisen yhteistyön
rahasto Oy (FINNFUND)

Uudenmaankatu 16 B
PL 391 00121 Helsinki
puh. 09 348 434
faksi 09 3484 3346
www.finnfund.fi