Yhteisrahoitusta erityisesti köyhemmissä kehitysmaissa

Finnfund tekee tiivistä yhteistyötä muiden eurooppalaisten kehitysrahoittajien kanssa. Varsinkin suurissa ja haastavissa hankkeissa riskejä, hankevalmistelua ja seurantaa pyritään jakamaan. Luonnollisia yhteistyökumppaneita tähän ovat muut kehitysrahoittajat, joiden tavoitteet ja toimintaperiaatteet ovat samantapaisia kuin Finnfundin.

Finnfund kuuluu viidentoista eurooppalaisen kehitysrahoittajan ryhmään, joka tunnetaan nimellä EDFI (Association of European Development Finance Institutions). Ryhmän puitteissa vaihdamme tietoa muun muassa yhteisrahoitusmahdollisuuksista, kohdemaista ja työskentelytapojen kehittämisestä.

Suuri osa Finnfundin sijoituksista matalatuloisiin kehitysmaihin on tehty yhteisrahoituksena muiden kehitysrahoittajien kanssa. Tärkeimpiä yhteistyökumppaneita ovat olleet pohjoismaiset sisarorganisaatiot Swedfund, Norfund ja tanskalainen IFU. Monissa hankkeissa kumppaneina ovat myös muun muassa FMO (Hollanti), CDC (Englanti), DEG (Saksa), BIO (Belgia), Sifem (Sveitsi) ja Proparco (Ranska).

Finnfund on mukana myös mittavassa European Financing Partners -yhteisrahoitusjärjestelyssä, jonka kautta Euroopan Investointipankki ja toiset EDFI-yhtiöt rahoittavat yksittäisen EDFI-yhtiön valmistelemia hankkeita.

Agence Française de Développement AFD, Euroopan investointipankki EIB, Finnfund ja kymmenen muuta EDFI-yhtiötä, ovat mukana Interact Climate Change Facility ICCF:ssä, joka rahoittaa uusiutuvan energian ja energiatehokkuushankkeita energiapulasta kärsivissä kehitysmaissa.

EDFIn puheenjohtajan tehtäviä hoitaa tällä hetkellä Finnfundin toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemi.

 

Team Finland

Team Finland -verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, maakuva- ja promootiotyötä, yritysten kansainvälistymistä sekä Suomeen suuntautuvia investointeja. Sen tavoitteena on tehostaa näiden sektoreiden suomalaistoimijoiden välistä yhteistyötä. Finnfund ja Finnpartnership kuuluvat Team Finland -verkostoon.


Verkoston ytimen muodostavat työ- ja elinkeinoministeriö, ulkoasiainministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä näiden tulosohjauksessa olevat julkisrahoitteiset organisaatiot ja ulkomaiset verkostot. Verkostolla on yhteinen, valtioneuvoston toteuttama ohjaus. Sen ulkomaisesta toiminnasta vastaavat yli 70 paikallista tiimiä eri puolilla maailmaa.

Finnfundin tehtävänä on edistää kohdemaidensa taloudellista ja sosiaalista kehitystä tarjoamalla investointirahoitusta yksityisen sektorin hankkeisiin. Finnfundin ominta aluetta on suomalaisen osaamisen katalysoiminen kehitysmaihin. Pyrimme sijoittamaan hankkeisiin, joista on hyötyä niin paikallisille kuin suomalaisillekin osapuolille ja jotka samalla parantavat ympäristön tilaa. Puhtaat teknologiat energiatehokkuudesta ja uusiutuvasta energiasta jätehuoltoon ja kierrätykseen ovat sektori, jolle suomalaiset yritykset ovat investoineet paljon vuosikymmenten kuluessa, nousten useilla osa-alueilla maailman johtaviksi toimijoiksi. Se on myös erinomainen esimerkki alasta, jolla me ja Team Finland haluamme olla avuksi.

 

Lisätietoja Team Finlandin tarjoamista palveluista täältä.

 


”Finnfund on verkostoitunut kehitysmaarahoituksen asiantuntija. Autamme suomalaisyrityksiä ja niiden kumppaneita rahoittamaan hankkeita uusilla markkinoilla. Ota rohkeasti yhteyttä!”

- Mikko Kuuskoski, apulaisjohtaja

 

 

 

 
 
Finnfund

Teollisen yhteistyön
rahasto Oy (FINNFUND)

Uudenmaankatu 16 B
PL 391 00121 Helsinki
puh. 09 348 434
faksi 09 3484 3346
www.finnfund.fi