Tilinpäätös

Photo: KVTC
 

Johtokunnan toimintakertomus

Tehtävä ja strategia 

Teollisen yhteistyön rahasto Oy (FINNFUND), on valtioenemmistöinen erityis­rahoitusyhtiö, joka kuuluu ulkoasiainministeriön hallinnon­alaan toteuttaen kehitys­poliittista erityistehtävää. Yhtiön tarkoituksena on edistää kohdemaidensa talou­dellista ja sosiaalista kehitystä rahoittamalla yksityi­sen sektorin hankkeita, joihin liittyy suomalainen intressi. Finnfund on kaupallista rahoitusta täydentävä riski­rahoittaja, joka toimii itsekannattavasti. Finnfund kohdistaa pääosan rahoituk­sestaan matalatuloisiin ja alemman keskitulotason kehitysmaihin, rakentaa siltoja suomalaisen osaamisen ja kehitys­maiden tarpei­den välille ja panostaa kataly­soimiensa kehitysvaikutusten kasvattamiseen.

Vuonna 2015 Finnfund painotti edelleen tasapainoista kasvua ja riskien hallintaa. Hankevalmistelun painopiste kohdistui edelleen lainamuotoisiin, säännöllistä kassavirtaa tuoviin hankkeisiin, joskin pitkäaikaisia pääomasijoituksia tehtiin jonkin verran edellisvuotta rohkeammin. Riippumatta siitä, millaisessa roolissa Finnfund hankkeissaan on ja minkälaisia rahoitusinstrumentteja kulloinkin käyte­tään, perus­edellytyksenä on aina, että hankkeet arvioidaan taloudellisesti kannat­taviksi ja niillä on myönteinen vaikutus kohde­maiden kehitykseen.

Rahoitus ja investointitoiminta

Finnfundin salkku kasvoi edelleen vuotta aikaisemmasta. Myös yhteistyö suoma­laisten yritysten kanssa tiivistyi ja suomalaisia nähtiin tekno­logiatoimittajina tai yhteistyökumppaneina entistä suuremmassa osassa hankkeita. Suurin osa Finnfundin uusista rahoituspäätöksistä kohdistui kehitysvaikutuksiltaan erin­omaisiin, myönteisesti ilmastonmuutoksen torjuntaan vaikuttaviin hankkeisiin erityi­sesti uusiutuvan energian toimialalla ja metsäsektorilla.

Vuonna 2015 uusia rahoituspäätöksiä tehtiin 18 kappaletta (23 kappaletta vuonna 2014), euro­määräisesti yhteensä 83,5 miljoonaa euroa (115 miljoonaa euroa). Rahoituspäätösten kohden­tuminen eri tulotasoluokkiin on esitetty alla olevassa taulukossa.

Tulotaso kpl %

milj.
euroa

%
Vähiten kehittyneet maat 7 38,9 38,7 46,3
Matalatuloiset maat 3 16,7 14,9 17,8
Alemman keskitulotason maat 6 33,3 27,4 32,8
Ylemmän keskitulotason maat 2 11,1 2,5 3,0
Venäjä 0 0 0 0
Yhteensä 18 100 83,5 100

 

Suurin osa, 9 kappaletta (16), tehdyistä rahoituspäätöksistä oli investointilainoja, joiden osuus päätösten euromäärästä oli noin 60 prosenttia (75 prosenttia).

Finn­fundin riskienhallinnan periaatteiden mukaisesti oman pääoman ehtoiset sijoitukset on katettava Finnfundin omalla pääomalla. Vuonna 2015 oman pääoman niukkuus rajoitti mahdollisuuksia tehdä osakepääomasijoituksia, mutta luvassa olevan merkittävän pääomankorotuksen turvin näitä kuitenkin uskallettiin tehdä. Päätökseen viedyistä hankkeista osakepääomasijoituksia tai näitä lähellä olevia välirahoitussijoituksia oli kappalemääräisesti edellisvuotta enemmän, eli 11 kappaletta (8). Euromääräisesti tarkasteltuna näiden osuus oli 32 prosenttia (16 prosenttia). Rahasto­sijoituspäätösten määrä pysyi edellisvuoden tavoin suunnitellusti alhaisena ja niitä tehtiin vain 1 (1).

Pääosa rahoituspäätöksistä sekä kappale- että euromääräisesti kohdistui joko Afrik­kaan 7 (11) tai Aasiaan 8 (7). Euromää­räisesti tarkasteltuna Afrikka säilyi suurimpana kohdealueena 44 prosentin (49 prosentin) osuudella rahoituksesta. Aasian osuus kasvoi merkittävästi edellisestä vuodesta ja oli 40 prosenttia (16 prosenttia) päätösten kokonais­euro­määrästä. Hankkeet jakaantuivat poikkeuksellisen tasaisesti eri maihin, vain Etiopiaan kohdistui 2 (1) päätöstä muiden maiden päätösmäärän jäädessä yhteen.

Maksatusten määrä kasvoi 77 miljoonaan euroon edellisen vuoden 73 miljoonasta eurosta ja oli Finnfundin tähänastisen historian suurin. Maksa­tuksista 53 miljoonaa euroa (37 miljoonaa euroa) kohdistui matalan tulotason tai vähiten kehittyneisiin maihin, 8 miljoonaa euroa (16 miljoonaa euroa) alemman keskitulo­tason maihin, 16 miljoonaa euroa (13 miljoonaa euroa) ylemmän keskitulotason maihin ja 0,5 miljoonaa euroa (7 miljoonaa euroa) Venäjälle.

Finnfund on aktiivisesti mukana vuonna 2004 perustetussa eurooppalaisten kehitysrahoittajien ja Euroopan investointipankin yhteisrahoitusyhtiö European Financing Partnersissa (EFP) sekä samojen toimijoiden ja ranskalaisen kehitys­rahoittaja AfD:n vuonna 2011 perustamassa Interact Climate Change Facilityssä (ICCF). ICCF sijoittaa ilmastonmuutosta hillitseviin hankkeisiin, muun muassa uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuusprojekteihin. Vuonna 2015 tehtiin suunnitelma ICCF:n sulautumisesta EFP:hen. Muutos on lähinnä hallinnollinen ja uuden yhtiön puitteissakin EFP- ja ICCF-salkkuja hallinnoidaan erikseen. Sulautuminen toteu­tuu käytännössä vuoden 2016 puolella.

Maksamattomien investointisitoumusten määrä vuoden 2015 lopussa oli 131,5 miljoonaa euroa (146 miljoonaa euroa). Tämän lisäksi oli 104 miljoonaa euron edestä investointi­päätöksiä, jotka eivät vielä olleet edenneet sopimusvaiheeseen (75 miljoonaa euroa).

Kehittäminen ja painopisteet

Vuonna 2015 toteutettiin organisaatiouudistus, jossa perinteisen raportointi­hierarkiaan perustuvan organisaatiorakenteen rinnalle muodostettiin rahoitus­prosessia seuraava toiminnallinen matriisiorganisaatio, jonka keskiössä ovat hankevalmistelu, -seuranta ja vaativat irtautumiset ja uudelleenjärjestelyt. Inves­tointitiimien määrä supistettiin kolmesta kahteen ja jäljelle jäävien resursseja vahvistettiin sekä henkilöstön sisäisin siirroin että uusrekrytoinnein. Lisäksi perus­tettiin uusi irtautumisiin ja vaativiin uudelleenjärjestelyihin keskittyvä toiminto sekä viestintään ja vaikuttavuuteen keskittyvä toiminto.

Sisäisiä prosesseja arvioitiin ja kehitettiin laaja-alaisesti koko kertomusvuoden ajan painopisteen kohdistuessa erityisesti sisäiseen yhteistyöhön samoin kuin sähköisten työvälineiden ja prosessien entistä tehokkaampaan hyödyntämiseen.

Vuonna 2015 toteutettiin asian- ja dokumenttienhallintajärjestelmän kilpailutus ja tehtiin päätös sen hankkimisesta muun muassa asiakirjahallinnan helpottamiseksi ja työs­ken­telyn tehostamiseksi. Järjestelmän käyttöönotto ajoittuu vuoteen 2016. Vuoden 2015 lopussa otettiin käyttöön uusi palkanlaskentajärjestelmä ja tehtiin päätös uuden CRM-järjestelmän hankinnan käynnistämisestä vuonna 2016. Lisäksi toteutettiin useampia järjestelmäpäivityksiä ja versionvaihtoja.

Vuoden 2015 aikana rahoitusprosessissa tarvittaviin dokumentteihin ja toiminta­tapoihin sekä muun muassa sisäisen investointikomitean työskentelytapoihin tehtiin useita pieniä muutoksia toiminnan selkeyttämiseksi ja tehostamiseksi. Sähköinen alle­kirjoitus otettiin käyttöön useissa dokumenteissa, mikä nopeutti prosessia muun muassa maksatusten ja muutosten hyväksymisen osalta.

Yhteistyö muiden eurooppalaisten kehitysrahoittajien (EDFI – European Development Finance Institutions) kanssa jatkui aiempien vuosien tapaan sekä konkreettisten hankkeiden että yhtenäisten ja yhtenäistyvien toimintamenetelmien kautta.


Osa yhtiön henkilökunnasta muutti vuoden 2016 alussa uusiin toimitiloihin, jotka sijaitsevat vuoden 2014 alussa käyttöönotettujen tilojen yhteydessä. Aikaisem­mista, vuonna 2007 käyttöön otetuista toimitiloista luovuttiin. Muuton jälkeen yhtiön koko henkilöstö työskentelee samoissa tiloissa Helsingin ydinkeskustassa.

Finnpartnership-liikekumppanuusohjelma

Finnfund hallinnoi kesäkuussa 2006 käynnistettyä ulkoasiainministeriön rahoit­tamaa Finnpartnership-liikekumppanuusohjelmaa. Finnpartnership-liikekumppanuus­ohjelman toimintakausi päättyi 31.12.2015. Uudistetun ohjelman hallinnointi kilpailutettiin syksyllä 2015. Finnfund voitti tarjouskilpailun, joten Finnfund jatkaa ohjelman hallinnointia hieman pienemmillä resursseilla vuosina 2016‒2018 ja mahdollisesti optiovuosina 2019‒2021.

Vuonna 2015 käsiteltiin 185 (113) liikekumppanuustukihakemusta. Myönteisiä tuki­päätöksiä tehtiin 168 kappaletta (90). Myön­netty kokonais­tuki oli 7,4 miljoonaa euroa (4,3 miljoonaa euroa).

Liikekumppanuustukea maksettiin 81 (54) hankkeeseen yhteensä 1,5 miljoonaa euroa (1,0 miljoonaa euroa).

Matchmaking-palveluun tuli vuonna 2015 yhteensä 364 (222) liiketoiminta-aloi­tetta kehitysmaayrityksiltä.

Riskienhallinta

Finnfundin johtokunta vahvistaa riskienhallinnan periaatteet ja siinä käytettävät välineet. Yhtiön toimiva johto vastaa riskienhallinnan toteuttamisesta johtokunnan vahvistamien ohjeiden mukaisesti. Yhtiön varain- ja riskienhallintaa koskeva ohjeistus arvioidaan vuosittain. Vuoden 2015 aikana toimintaa ohjaaviin periaat­teisiin ei tehty muutoksia.

Yhtiön toiminta on lähtökohtaisesti tavanomaista riskialttiimpaa. Riskienhallinta muodostuu riskien tunnistamisesta, riskien katta­misesta ja raportoinnista yhtiön hallintoelimille.

Keskeinen hankeriskien arvioinnin ja seurannan väline on Finnfundin itse kehit­tämä hankkeiden riski­luokitusjärjestelmä, joka on ollut käytössä vuodesta 2005. Kaikki Finnfundin sijoitussalkussa olevat hankkeet riskiluokitetaan vähin­tään kerran vuodessa ja tarvittaessa useamminkin, jos riskitason arvioidaan muut­tuneen.

Ulkoasiainministeriö päätti 8.10.2012 erityisriskirahoituksen käyttöön otta­misesta sijoitusriskin jakamiseksi Suomen valtion ja Finnfundin välillä. Erityis­riskirahoitus perustui valtioneuvostossa 20.9.2012 hyväksyttyyn tappionkorvaus­sitoumukseen, jonka nojalla valtio sitoutui korvaamaan Finnfundille enintään 60 prosenttia erityisriski­rahoituksen piiriin sitoumuksen voimassaoloaikana otetuista hank­keista aiheutu­vista luotto- ja sijoitustappioista. Mahdollisuus ottaa uusia hankkeita erityisriski­rahoituksen piiriin päättyi 31.12.2015. Erityisriskirahoituksen piiriin järjestelyn voimassaoloaikana hyväksytyt hankkeet ovat valtion riskinjaon piirissä takaisin­maksuunsa tai Finnfundin irtautumiseen saakka. Erityisriskirahoituksen piiriin voitiin hyväksyä kehitysvaikutuksiltaan erityisen vaikuttavia hankkeita, jotka kohdistuivat matalan tai alemman keski­tulotason maihin ja jotka muutoin olisivat olleet liian riskialttiita Finnfundin rahoitettaviksi.

Vuonna 2015 johtokunta päätti 10 (3) hankkeen ottamisesta erityisriski­rahoituksen piiriin. Näiden sijoituspäätösten yhteenlaskettu arvo oli 55 miljoonaa euroa (2,7 miljoonaa euroa). Valtion osuus vuonna 2015 tehtyjen päätösten sijoitusriskistä on 28 miljoonaa euroa (1,4 miljoonaa euroa), eli 51 prosenttia (53 prosenttia). Vuoden 2015 loppuun mennessä pää­töksiä erityisriskirahoituksen piiriin kuuluvista hankkeista on tehty yhteensä 111 miljoonan euron (52,8 miljoonaa euroa) edestä. Näihin liittyvästä riskistä valtion osuus on 50 miljoonaa euroa (26,5 miljoonaa euroa) eli 45 prosenttia (50 prosenttia). Tappionkorvaussitoumuksen nojalla korvausta voidaan hakea enin­tään 5 miljoonaa euroa vuodessa.

Korko- ja valuuttariskien osalta periaate on, että ne tunnistetaan ja niiltä suojau­dutaan. Yhtiön luotonanto on joko euro- tai Yhdysvaltain dollarimääräistä ja luotonantoon liittyvät korko- ja valuuttakurssiriskit pyritään kattamaan lainapääomien osalta kokonaan ja koko sijoitusajaksi. Vuonna 2015 yhtiöllä ei ollut lainkaan luotonantoa kohdemaiden paikallisvaluutoissa. Lähtökohtaisesti yhtiö ei suojaa osakepääoma- ja rahastosijoituksiin liittyvää valuuttakurssiriskiä, vaan ainoastaan tapauskohtaisesti voidaan kattaa sellaiset valuuttapositiot, jotka ovat varmoja ja joiden suojaaminen on mahdollista kohtuullisin kustannuksin.

Likviditeettiriskin hallitsemiseksi Finnfund ylläpitää ennustettuun maksatusvolyymiin nähden riittävää likviditeettiä. Finnfundilla on käytet­tävissään 50 miljoonan euron komittoitu luottolimiitti, komittoimattomia luotto­limiittejä sekä vuonna 2010 perustettu 100 miljoonan euron yritystodistusohjelma. Vuoden 2015 lopussa yritys­todistus­ohjelman kautta oli liikkee­seen laskettuna yritystodistuksia yhteensä 7 miljoonaa euroa. Pankkien luotto­limiitit eivät olleet lainkaan käytössä vuoden 2015 lopussa.

Luotonottoon liittyvää jälleenrahoitusriskiä hallitaan ylläpitämällä riittävän laajaa rahoittajaryhmää sekä monipuolista instrumenttivalikoimaa. Lisäksi tavoitteena on, että luotonotosta vähintään puolet on pitkäaikaista. Kertomus­vuoden lopussa korollisten velkojen keskimääräinen jäljellä oleva laina-aika oli 3,7 (3,5) vuotta.

Yhtiö ylläpitää jatkuvia toimenpiteitä tietoturva­riskien tunnistamiseksi, hallitse­miseksi ja torjumiseksi.

Tulos ja tase

Keskeistä Finnfundille on se, että huolellisella hankevalmistelulla varmistetaan toiminnan kannattavuus haastavassa toimintaympäristössä ja uraauurtavissa hankkeissa. Tässä onnistuttiin myös vuonna 2015.

Tulos vuodelta 2015 oli noin 5,1 miljoonaa euroa voitollinen (noin 2,4 miljoonaa euroa). Tulos oli selvästi edellisvuotta ja budjetoitua vahvempi, mikä johtui osin eräiden myynti­voitto­erien siirtymisestä vuodelta 2014 kertomusvuodelle ja osin ennakoitua suurem­­mista rahastotuotoista.

Toiminnallinen tulos on esitetty alla olevassa taulukossa. Rahoitustoiminnan kate muodostui 13,5 miljoonaksi euroksi (11,1 miljoonaa euroa) ja tulos ennen arvostuseriä, myyn­tejä ja veroja oli 6,0 miljoonaa euroa (4,3 miljoonaa euroa).

Raportointikaudelle kohdistui neljä irtautumista sijoituksista. Toiminta­kulut kasvoivat edellisestä vuodesta suunnitellusti, mikä johtui lähinnä henkilökunnan määrän kasvusta.

 

Toiminnallinen tulos, 1000 euroa 2015 2014 Muutos
euroa
Muutos
%
Rahoitustuotot 16 168 12 929 3 239 25,1
Rahoituskulut -2 704 -1 802 -902 50,1
Rahoitustoiminnan kate 13 464 11 127 2 337 21,0
Liiketoiminnan muut tuotot 1 865 1 612 253 15,7
Hallinto, poistot ja muut kulut -9 342 -8 419 -923 11,0
Tulos ennen arvostuseriä, myyntejä ja veroja 5 987 4 320 -1 667 38,6
Arvostuserät ja myynnit -827 -1 877 1 050 -56,0
Tuloverot -103 -35 -68 194,3
Tulos 5 057 2 408 2 649 110,0

 

Tuotot

Osinkotuotot olivat 0,2 miljoonaa euroa (0,3 miljoonaa euroa).

Sijoituslainojen korkotuotot olivat 7,5 miljoonaa euroa (5,6 miljoonaa euroa) ja muut korko­tuotot olivat 0,3 miljoonaa euroa (0,5 miljoonaa euroa). Yhteensä korkotuottoja kertyi 7,8 miljoonaa euroa (6,1 miljoonaa euroa). Muut korkotuotot muodostuvat pääasiallisesti likvidivarojen korkotuotoista, jotka pienenivät edellisvuodesta likviditeetin määrän pienenemisen myötä.

Muut tuotot pitkäaikaisista sijoituksista olivat yhteensä 7,1 miljoonaa euroa (5,1 miljoonaa euroa) ja ne muodostuivat rahastosijoitusten tuotoista. Sijoitusten myyntivoittoja tuloutui kertomusvuonna 5,5 miljoonaa euroa (0,1 miljoonaa euroa).

Muut rahoitustuotot ilman kurssivoittoja olivat 1,1 miljoonaa euroa (1,4 miljoonaa euroa) ja ne muodostuivat pääasiassa järjestely­palkkioista, sitoumusmaksuista ja muista rahoituspalkkioista.

Sijoitustoiminnan tuotot ennen veroja olivat yhteensä 21,7 miljoonaa euroa (12,8 miljoonaa euroa).


Valuuttakurssivoitot olivat 15,3 miljoonaa euroa (11,0 miljoonaa euroa) ja -tappiot 15,2 miljoonaa euroa (11,0 miljoonaa euroa). Tuloutunut kurssiero oli 0,1 miljoonaa euroa positiivinen.

Liiketoiminnan muut tuotot olivat 1,9 miljoonaa euroa (1,6 miljoonaa euroa) ja ne muodos­tuvat Finnpartnership-liikekumppanuusohjelman hallinnoinnista saaduista palkki­oista ja muista palkkiotuotoista.

Arvonalentumistappiokirjaukset

Uusia yksilöllisiä arvonalentumistappiokirjauksia tehtiin 10,2 miljoonaa euroa (6,7 miljoonaa euroa), joka on noin 3,1 prosenttia sijoitusomaisuuden tasearvosta kerto­mus­vuoden lopussa (2,3 prosenttia).

Vuonna 2015 palautui aikaisemmin tehtyjä yksilöllisiä arvonalentumis­tappio­kirjauksia 5,2 miljoonaa euroa (5,4 miljoonaa euroa).

Arvonalennusten nettomääräinen tulosvaikutus oli noin 5,0 miljoonaa euroa nega­tiivinen (1,4 miljoonaa euroa negatiivinen).

Kulut

Korkokulut olivat 0,8 miljoonaa euroa ja ne pysyivät jokseenkin edellisvuoden tasolla (0,7 miljoonaa euroa). Korkokulut kohdistuivat sekä dollari­määräiseen luotonottoon, jolla jälleenrahoitetaan Finnfundin dollarimääräisiä sijoitus­lainoja, että vuonna 2015 emittoituihin euromääräisiin yritystodistuksiin ja syksyllä 2013 liikkeeseen­laskettuun joukkovelkakirjalainaan.

Muut rahoituskulut olivat 2,0 miljoonaa euroa (0,8 miljoonaa euroa), mihin sisältyy rahasto­sijoituksiin liittyviä hallinnointipalkkioita 1,4 miljoonaa euroa (0,6 miljoonaa euroa). Nämä hallinnointipalkkiot kohdistuivat rahastoihin, joiden investointi­periodi on päättynyt. Rahastokulujen kokonaismäärän kasvu johtuu rahastosalkun elinkaaren tiedossa olevasta kehityksestä siten, että useat rahastot ovat siirtyneet samanaikaisesti irtautumisvaiheeseen. Muihin rahoituskuluihin on myös kirjattu johdannaisista realisoituneita kuluja 0,4 miljoonaa euroa (0,08 miljoonaa euroa).

Sijoitus- ja myyntitappioita kirjattiin 1,3 miljoonaa euroa (0,6 miljoonaa euroa), mikä määrä kohdistuu aikaisemmin arvonalennuskirjattuihin eriin.

Toimintakulut olivat yhteensä 9,3 miljoonaa euroa (8,4 miljoonaa euroa). Kustannusten nousu muodostuu useista eristä, joista merkittävimmät ovat henkilöstökulujen kasvu sekä ulkopuolisten palveluiden käytön lisääntyminen. Toiminnan volyymin kasvattaminen ja sen myötä toimintakulujen kasvu on ollut ennalta suunniteltua.

Tuloslaskelmaan merkityt verot, 0,1 miljoonaa euroa (0,04 miljoonaa euroa) muodostuvat pää­­asiassa sijoitusten kohdemaihin maksetuista myyntivoittoveroista.


Tase

Taseen loppusumma oli kertomusvuoden lopussa 377,1 miljoonaa euroa (317,2 miljoonaa euroa).

Sijoitusomaisuuden tasearvo oli kertomusvuoden lopussa 330,0 miljoonaa euroa (294,0 miljoonaa euroa). Sijoitusomaisuus kasvoi noin 12 prosenttia. Sijoitus­omaisuuden kasvu oli seurausta sijoituksiin tapahtuneitten maksatusten suuresta määrästä.

Lainojen (mukaan lukien pääomalainat ja muut välimuoto­instrumentit) osuus oli 151,0 miljoonaa euroa (129,2 miljoonaa euroa) eli 46 prosenttia (44 prosenttia), osakepääomasijoitusten 89,4 miljoonaa euroa (86,8 miljoonaa euroa) eli 27 prosenttia (30 prosenttia) ja rahasto­sijoitusten 89,3 miljoonaa euroa (77,5 miljoonaa euroa) eli 27 prosenttia (26 prosenttia) sijoitusomaisuudesta.

Likviditeetin määrä oli kertomusvuoden lopussa noin 42,7 miljoonaa euroa (19,0 miljoonaa euroa). Likviditeetti on sijoitettu koti­maisiin pankkitalletuksiin ja rahamarkkina­instrumentteihin varain- ja riskienhallintaa koskevan ohjeistuksen mukaisesti.

Tilikauden päättyessä yhtiön omat varat (osakepääoma ja vapaa oma pää­oma) olivat yhteensä 250,8 miljoonaa euroa (235,7 miljoonaa euroa) eli 67 prosenttia taseen loppu­summasta (74 prosenttia).

Vuonna 2015 yhtiö toteutti yhden osakeannin. Osakeannissa vanhoille osakkaille tarjottiin merkit­täväksi niiden omistusosuuksien suhteessa uusia osakkeita enin­tään 63 501 kappaletta 170 euron osakekohtaiseen merkintä­hintaan. Osak­keiden merkintäaika oli 21.4.2015 − 5.6.2015. Osake­annin seurauksena osake­­pääomaa korotettiin 9 999 910 eurolla, mikä vastasi Suomen valtion merkintäosuutta. Päätöksen nojalla annettiin 58 823 uutta osaketta. Finnvera Oyj ja Elinkeino­elämän keskusliitto EK eivät merkinneet niille tarjottuja uusia osakkeita.

Kertomusvuoden päättyessä yhtiön rekisteröity osakepääoma oli 166 989 130 euroa jakaantuen 982 289 osakkeeseen, joista Suomen valtio omisti 917 719 osaketta (93,4 prosenttia), Finnvera Oyj 63 349 osaketta (6,5 prosenttia) ja Elinkeinoelämän keskus­­liitto EK 1 221 osaketta (0,1 prosenttia).

Yhtiön osakkeella ei ole nimellisarvoa. Osakkeen kirjanpidollinen vasta-arvo on 170 euroa. Yhtiöllä on yksi osakelaji. Yhtiön osakkeista on aina vähintään 51 prosenttia oltava Suomen valtion välittömässä omistuksessa ja hallinnassa. Yhtiö ei jaa varojaan osinkona tai vapaan oman pääoman rahastosta eikä myöskään hanki tai lunasta omia osakkeitaan.

Kertomusvuoden lopussa yhtiön pitkäaikaiset korolliset velat olivat 106,3 miljoonaa euroa (72,0 miljoonaa euroa) ja lyhytaikaiset 11,9 miljoonaa euroa (4,7 miljoonaa euroa), yhteensä 118,2 miljoonaa euroa (76,7 miljoonaa euroa). Pitkäaikaisiin korollisiin velkoihin sisältyy syk­syllä 2013 liikkeeseen laskettu 50 miljoonan euron joukkovelkakirjalaina. Muilta osin pitkäaikaiset korolliset velat ovat USD-määräisiä ja niillä jälleen­rahoitetaan Finn­fundin USD-määräistä luotonantoa.

Pitkäaikaisten velkojen osuus kaikista rahoitus­veloista oli kertomusvuoden lopussa noin 90 prosenttia. Rahoitusvelkojen yhteismäärä kasvoi noin 54 prosenttia edellisestä vuodesta yhtiön solmiessa uuden 10 vuoden 40 miljoonan USD:n pitkäaikaisen lainasopimuksen elokuussa 2015 ja laskiessa liikkeelle yritystodistuksiaan.

Vuoden 2015 lopussa yhtiöllä ei ollut takausvastuita (0,0 miljoonaa euroa).

Tunnusluvut

  2015 2014 2013
Rahoitustuotot yhteensä, miljoonaa euroa 36,9 23,5 18,5
Tulos, miljoonaa euroa 5,1 2,4 2,7
Oman pääoman tuotto, % 2,0 1,1 1,3
Omavaraisuusaste, % 66,5 74,3 69,2

Laskentakaavat:
Oman pääoman tuotto = Tulos ennen satunnaisia eriä – verot x 100 %
                                                    Oma pääoma

Omavaraisuusaste =                  Oma pääoma                         x 100 %
                                  Taseen loppusumma – saadut ennakot

Hallinto ja henkilöstö

Vuonna 2015 hallintoneuvosto kokoontui 5 kertaa, johtokunta 11 kertaa ja johto­kunnan tarkastusvaliokunta 4 kertaa.

Varsinaisessa yhtiökokouksessa 21.4.2015 käsiteltiin yhtiöjärjestyksen 11 pykälässä mainitut asiat ja päätettiin yhtiön osakepääoman korottamisesta.

Yhtiökokous valitsi hallintoneuvoston jäseniksi kaudelle 2015 − 2018 johtava asiantuntija Simo Karetien, kansanedustaja Antti Lindtmanin, kansanedustaja Hanna Mäntylän ja kansanedustaja Aila Paloniemen.

Yhtiökokous valitsi johtokunnan jäseniksi seuraavat henkilöt:

Partner Ritva Laukkanen, puheenjohtaja
Apulaisosastopäällikkö Kari Alanko, varapuheenjohtaja
Rahoitusjohtaja Tuukka Andersén
Ulkoasiainneuvos Pekka Hukka
Partner Pirita Mikkanen
CEO Lars-Erik Schöring
Talousjohtaja Tuula Ylhäinen
Neuvotteleva virkamies Anne af Ursin

Johtokunnan jäsenillä ei ole varajäseniä.

Johtokunnalla on tarkastusvaliokunta, jonka jäseniä ovat olleet 22.4.2015 alkaen:

Rahoitusjohtaja Tuukka Andersén, puheenjohtaja
Talousjohtaja Tuula Ylhäinen
Partner Pirita Mikkanen

Ylimääräinen yhtiökokous pidettiin 28.9.2015. Ylimääräinen yhtiökokous valitsi hallintoneuvoston jäseneksi lähihoitaja Johanna Kotaviidan tehtävästä eronneen Hanna Mäntylän tilalle ja johtokunnan jäseneksi suurlähettiläs Sinikka Antilan tehtävästä eronneen Pekka Hukan tilalle.

Toinen ylimääräinen yhtiökokous pidettiin 1.12.2015. Ylimääräinen yhtiökokous valitsi hallintoneuvoston jäseniksi kansanedustaja Mika Raatikaisen tehtävästä eronneen Seppo Torisevan tilalle, kansanedustaja Erkki Tuomiojan tehtävästä eronneen Antti Lindtmanin tilalle ja kansanedustaja Johanna Karimäen tehtävästä eronneen Kalle Hyötysen tilalle.

Yhtiön tilintarkastajana on toiminut Deloitte & Touche Oy, KHT-yhteisö, vastuun­alaisena tilintarkastajana Jukka Vattulainen, KHT.

Yhtiön toimitusjohtajana on toiminut tohtori Jaakko Kangasniemi (Ph.D., Agricultural Economics).

Yhtiön palveluksessa oli kertomusvuonna keskimäärin 56 henkilöä (51 henkilöä). Vuoden lopussa työsopimussuhteessa olevan henkilöstön määrä oli 57 (54), joista 55 (52) oli kokopäivätoimisia. Henkilöstöstä oli naisia 40 ja miehiä 17.

Henkilökunnalle maksettujen palkkojen ja palkkioiden yhteismäärä vuosina 2013–2015 ilmenee seuraavasta taulukosta.

  2015 2014 2013
Henkilökunnan lukumäärä keskimäärin 56 51 49
Tilikauden palkat ja palkkiot, 1000 euroa 4 462 4 121 3 840

 

Tilinpäätökseen on tehty tili­kaudella 2015 ansaittuja kannustinpalkkioita koskeva varaus, joka vastaa 9,7 prosenttia palkkakustannuksista (7,1 prosenttia). Kannustinpalkkion määrä riippuu osittain yhtiötasoisten ja toimintokohtaisten tavoitteiden saavut­tamisesta ja osittain henkilökohtaisesta suorituksesta.

Näkymät vuodelle 2016

Saamansa omistajaohjauksen mukaisesti Finnfund pyrkii vahvistamaan rahoi­tuksensa myönteisiä kehitysvaikutuksia ja panostaa ensi­sijaisesti matalatuloisiin ja alemman keskitulotason kehitysmaihin. Aktiivista yhteistyötä suomalaisten yritysten kanssa lisätään, erityisesti näissä maissa. Yhtiö painottaa edelleen hankkeita, joissa ilmastonmuutosta hillitään, ympäristön tilaa parannetaan ja köyhien ihmisten elinoloja kohennetaan suomalaisen osaamisen avulla. Tutkit­tavana on runsaasti kehitysvaikutuksiltaan mittavia hankeaihioita, joista osa sijaitsee äärimmäisen köyhissä tai hauraissa maissa, mutta näiden eteneminen riippuu erityisesti yhtiön käytössä olevista voimavaroista.

Eduskunnan hyväksymä budjetti vuodelle 2016 sisältää 140 miljoonaa euroa kehitys­yhteistyön finanssisijoituksiin. Summan tarkempi kohdentuminen ja käyttö­tapa eivät vielä ole selvillä, mutta ulkoasiainministeriön mukaan merkittävä osa summasta, mahdollisesti jopa 130 miljoonaa euroa, on tarkoitus käyttää Finnfundin toimintamahdollisuuksien kasvattamiseen. Ilman lisäresursointia yhtiöllä olisikin edessä jarrutus, etenkin riskipitoisimpien sijoitusten osalta, sillä ns. erityisriski­rahoitus päättyi vuoden 2015 lopussa siihen myönnetyn 50 miljoonaa euron valtuu­tuksen tultua käytetyksi loppuun.

Vuoden 2016 suunnittelun lähtökohtana on se oletus, että kaavailtu lisäresursointi jossain muodossa toteutuu. Työn alla on vuoden alussa ennätyksellinen määrä hankkeita. Ennakoimme, että sijoituspäätöksiä tehdään oleellisesti enemmän kuin edellisinä vuosina. Epäselvän tilanteen vuoksi sijoitusten painopiste pidetään edelleen lainamuotoisissa sijoituksissa. Tarvittaessa oman pääoman ehtoisten sijoitusten valmistelu keskeytetään kokonaan loppuvuonna.

Maksuvalmius pysynee vuonna 2016 hyvänä. Jos kaavailtu lisäresursointi ei vuoden aikana etene, yhtiö rajoittaa hankevalmistelua niin, että annetuista sitoumuksista pystytään kaikissa tilanteissa pitämään kiinni.

Tulosnäkymät vuodelle 2016 ovat positiiviset, joskin epävarmat. Tuloksen kannalta on ratkaisevan tärkeää, minkälaisia muutoksia sijoitusomaisuuden arvostuksessa tilikauden aikana tapahtuu sekä se, ajoittuuko vuodelle voitol­lisia irtautumisia hankkeista. Kehitysrahoituksessa näiden ennakointi on yleensä vaikeaa, mutta varovaisinkin oletuksin odotettavissa on pieni positiivinen tulos.

Vuonna 2015 voitetun tarjouskilpailun ja uuden sopimuskauden myötä työ Finnpartnership-ohjelman hyväksi jatkuu Finnfundissa, joskin hieman supistunein resurssein. Liikekumppanuustukihakemusten vastaanotto ja käsittely siirtyvät ulkoasiainministeriön vastuulle, mutta Finnfund tarjoaa ministeriölle ohjelmaan liittyviä tukipalveluja.

Johtokunnan esitys jakokelpoisten varojen käsittelystä

Yhtiön voitto vuodelta 2015 on 5 057 148,41 euroa. Johtokunta ehdottaa, että voitto siirretään voittovarojen tilille ja varataan käytettäväksi yhtiöjärjestyksen 2 pykälän edellyttämällä tavalla.