Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet

Sijoitukset
Osakkeet ja rahastosijoitukset sekä lainasaamiset on tilinpäätöksessä arvostettu alkuperäiseen hankintamenoon tai sitä alempaan todennäköiseen arvoon. Arvostusperusteina käytetään riskiluokitusta sekä muita arvoon vaikuttavia tekijöitä. Sijoitusten arvoa seurataan jatkuvasti.

Osa pääomalainoista on käytännössä oman pääoman ehtoisia sijoituksia, joille maksetaan tuottoa vain silloin, kun hankeyhtiön taloudellinen tilanne sen mahdollistaa. Tällaisten pääomalainojen korko tuloutetaan vain maksusta. Varovaisuuden periaatetta noudattaen vain maksusta tulouttamista sovelletaan myös osaan alaskirjattujen hankkeiden lainojen koroista.

Arvonalentumiset ja niiden peruutukset esitetään tuloslaskelmassa kohdassa Arvonalentumiset pysyvien vastaavien sijoituksista.

Tilikauden alussa rahastojen kirjausperiaatteita on muutettu siten, että maksetut ja palautuneet investoinnit on kirjattu taseeseen, kulut ja tuotot tuloslaskelmaan. Rahastomanagerin arviota tekemiensä sijoitusten käyvästä arvosta on verrattu sijoituksen Finnfundin tasearvoon lisättynä ilmoituksen jälkeisiin investointeihin. Sijoitusten tasearvo voi olla enintään 100 % managerin ilmoittamasta arvosta. Aikaisemmin hallinnointipalkkiot aktivoitiin osaksi hankintamenoa rahastojen investointiperiodin aikana. Palautukset kirjattiin tasearvon vähennykseksi niin, että rahaston tasearvo Finnfundin kirjanpidossa oli enintään 90 % rahastomanagerin ilmoittamasta arvosta, ylimenevä osa kirjattiin tuotoksi tuloslaskelmaan. Kirjausperiaatteiden muutoksesta johtuen vapaata omaa pääomaa ja vastaavasti pysyvien vastaavien arvoja on oikaistu vähentävästi 18 223 639,04 milj. eurolla.

Erityisriskirahoitus
Erityisriskirahoituksen piirissä oleviksi kutsutaan hankkeita, joihin liittyviä tappioita sekä osake- ja osuussijoitusten menetyksiä ja arvonalenemisia valtio on 20.9.2012 antamansa ja 31.12.2015 saakka voimassa olevan tappiokorvaussitoumuksen perusteella sitoutunut korvaamaan Teollisen yhteistyön rahasto Oy:lle. Sitoumuksen piiriin ennen määräaikaa hyväksytyt hankkeet jatkavat sen piirissä myös tämän jälkeen. Jotta sijoitukset ja lainat voitaisiin lukea sitoumuksen piiriin, ne on erikseen hyväksyttävä yhtiön johtokunnassa.

Erityisriskirahoituksen piiriin voitiin hyväksyä hankkeita, joiden riskiluokitus yhtiön riskiluokitusperiaatteiden mukaisesti on C, CC tai CCC. Vastaava valtion korvausosuus näihin hankkeisiin liittyvistä tappioista on 40 %, 50 % ja 60 %. Erityisriskirahoitettavissa hankkeissa osan sijoitusriskistä kantaa Finnfund ja osan valtio. Valtion osuus riskistä lasketaan prosenttiosuutena kulloinkin ulkona olevasta rahoituksen määrästä, joka lasketaan vähentämällä maksatusten määrästä mahdolliset palautukset. Erityisriskirahoitetuista hankkeista tehdään vuosittaisia arvonalentumistappiokirjauksia ja niiden palautuksia tuloslaskelmaan samoin perustein kuin muistakin hankkeista.


Erityisriskirahoitettuihin hankkeisiin kohdistuvien nettotappioiden valtion riskiosuuden mukainen laskennallinen saaminen valtiolta esitetään erikseen yhtiön tilinpäätöksessä. Valtio maksaa vastaavan korvauksen erikseen tehtävän hakemuksen perusteella. Valtion maksama korvaus voi olla enintään 5 milj. euroa vuodessa..

Rahoitusarvopaperit
Rahoitusarvopaperit on arvostettu hankintamenoon.

Johdannaiset
Johdannaiset sisältävät valuuttatermiinejä, koron- ja koron- ja valuutanvaihtosopimuksia. Johdannaisten arvostamisessa käypään arvoon on käytetty pankkien arvostusraportteja. Johdannaisten arvostaminen käypään arvoon ja käyvän arvon negatiivinen muutos on kirjattu suoraan kuluksi tuloslaskelmaan. Koronvaihtosopimukset on käsitelty yhtiön tilinpäätöksessä taseen ulkopuolisina vastuina johtuen positiivisesta käyvästä arvosta. Valuuttatermiineillä sekä koron- ja valuutanvaihtosopimuksilla suojataan Teollisen yhteistyön rahasto Oy:n myöntämien sijoituslainojen pääomia. Korkojohdannaisilla suojataan sijoituslainojen korkoriskiä silloin, kun sijoituslainojen koronlaskenta poikkeaa Teollisen yhteistyön rahasto Oy:n omasta varainhankinnasta.

Valuuttamääräiset erät
Ulkomaanrahan määräiset saamiset sekä velat ja muut sitoumukset on muutettu euromääräisiksi tiinpäätöspäivän kurssiin.

Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet
Aineettomat ja aineelliset hyödykkeet on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla.

Poistosuunnitelma:

Muut pitkävaikutteiset menot 3-5 vuotta
Koneet ja kalusto 3-4 vuotta

Eläkkeet
Yhtiön henkilökunnan eläketurva on järjestetty ulkopuolisessa eläkevakuutusyhtiössä.

Eläkemenot kirjataan kuluksi kertymisvuonna.

Toimitusjohtajan eläkevastuu katetaan osin olemassa olevalla ryhmäeläkevakuutuksella ja osin yhtiön taseeseen vuosittain tehtävällä varauksella. Vuotuinen maksutaso on 26,51 % toimitusjohtajan bruttovuosiansiosta.