Finnpartnershipin tukema hanke

Suomalaisyritys käänsi vaikeudet voitoksi Etiopiassa

SDGSera Helsinki Oy:n Etiopiassa valmistetut design-matot saivat syksyn Habitare-messuilla paljon myönteistä huomiota, kun Sisustustoimittajat ry valitsi yrityksen tuotteet Toimittajien Tusinaan eli 12 kiinnostavimman uutuustuotteen joukkoon Suomessa. Yrittäjä Anna Suoheimo sanoo, että Sera Helsingin tuotteissa yhdistyvät suomalainen suunnittelu ja etiopialaisten naisten käsityöperinteet.

”Valmistamme Etiopiassa design-tuotteita, jotka kiinnostavat länsimaista kuluttajaa”, Suoheimo tiivistää. Laatu on Sera Helsingille tärkeä kilpailutekijä. Tätä korostetaan etiopialaisten mattoja kutovien naisten koulutuksessa, johon yritykselle on myönnetty myös Finnpartnershipin liikekumppanuustukea.

Naisille työtä ja parempaa palkkaa

Yrittäjäkaksikko Anna Suoheimon ja Hanna Puharisen perustama Sera Helsinki on saanut nyt toimintansa hyvään vauhtiin, mutta alkutaival Etiopiassa ei ollut helppo. Suoheimo sanoo, että ajatus etiopialaisten käsitöiden tuomisesta Suomeen lähti liikkeelle, kun hän asui perheensä kanssa Etiopiassa.

”Olin erittäin tyytyväinen paikallisten kutojanaisten tekemiin villamattoihin. Myös Suomessa kaikki pitivät matoista, kun toin niitä tuliaisiksi.”

Suoheimon ja Puharisen ajatuksena oli alusta lähtien liiketoiminta, jolla voitaisiin kohentaa etiopialaisten naisten asemaa ja maksaa kutojille tavanomaista korkeampaa palkkaa tekemästään työstä. He suunnittelivat pohjoismaista makua miellyttävän mattomalliston ja löysivät mattojen tekijäksi kutomon Etiopian pääkaupungista Addis Abebasta.

”Ajatuksena oli, että ostamme matot ja maksamme ylimääräisiä bonuksia suoraan niitä tekeville naisille.”


Luotettavan kumppanin löytäminen haasteellista

Sera HelsinkiVähitellen alkoi kuitenkin paljastua, että kutomon johtaja ei kunnioittanut työntekijöiden oikeuksia. Palkkoja ja eläkkeitä jätettiin maksamatta. Työoloistakin löytyi paljon korjattavaa.

”Nostimme epäkohdat esille, mutta asioihin ei tullut parannusta. Kävi ilmi, että työntekijöiden heikko kohtelu ei johtunut välipitämättömyydestä vaan naisten tietoisesta alistamisesta”, Suoheimo sanoo.

Suoheimo ja Puharinen lähtivät etsimään uusia kumppaneita etiopialaisista kansalaisjärjestöistä. Yhteistyö loppui kuitenkin pettymykseen, sillä järjestöjen toiminnasta paljastui korruptiota ja holtitonta rahankäyttöä.

”Etiopian kaltaisessa köyhässä maassa luotettavan yhteistyökumppanin löytäminen on kaikkein haasteellisinta”, Suoheimo toteaa.

Sera Helsinki tarvitsi Etiopiassa paikallisen kumppanin, sillä oman yrityksen perustaminen olisi vaatinut ulkomaiselta yrittäjältä yrityslupaa. Sen saamiseksi olisi pitänyt investoida maahan vähintään 250 000 Yhdysvaltain dollaria.

”Pienyrittäjänä meillä ei ollut tähän tietenkään varaa”, Suoheimo sanoo. Ratkaisu löytyi lopulta läheltä. Suoheimon perheen autonkuljettajana ja tulkkina toiminut Abraham Hailemariam oli seurannut läheltä Sera Helsingin vaikeaa alkutaivalta. Hän oli valmis perustamaan yrityksen, joka alkaisi valmistaa mattoja.

Työtä rutiköyhälle maaseudulle

Sera HelsinkiUusi kutomo on aloittanut nyt toimintansa. Suurin osa työntekijöistä on kokeneita kutojia, joiden kanssa Sera Helsinki on tehnyt yhteistyötä jo pitkään. Sera Helsinki hankkii mattoja myös kahdesta muusta kutomosta, jotka työllistävät Etiopiassa vammaisia. Kutomot saavat tukea myös vammaisten asemaa edistäviltä Kynnys ry:ltä ja Abilis-säätiöltä.

”Työllistämme Etiopiassa nyt 50 naista. Heistä 30 on näkövammaista.”


Seuraavaksi Sera Helsinki on lähtenyt kehittämään mattoihin tarvittavan villalangan tuotantoa. Jatkossa suurin osa lampaan villasta kerätään ja kehrätään langaksi Komboltchan alueella 350 kilometriä Addis Abebasta koilliseen.

”Etiopian maaseutu on kaupunkejakin köyhempi. Sinne pitäisi pystyä luomaan työpaikkoja, jotta ihmisten ei tarvitsisi lähteä kotiseuduiltaan.”

Suoheimo odottaa, että Habitaressa saatu näkyvyys antaa Sera Helsingille lisänostetta. Yritys myy tuotteitaan omassa nettikaupassaan, mutta tavoitteena on etsiä niille myös jälleenmyyjiä Suomesta. Tavoitteena on myös laajentaa verkostoa muualle Eurooppaan ja Japaniin. Erityisesti kiinnostavat Pohjoismaiden markkinat.

”Matot ovat tällä hetkellä päätuotteemme. Tuotevalikoimassa on myös pyyhkeitä, jotka hankitaan toiselta etiopialaiselta yritykseltä.”

Lisätietoa:

• Sera Helsinki
• Finnpartnership

Kuvat: Sera Helsinki Oy